top of page
Writer's pictureRosarium

Joulun helpot koristeluvinkit

Päivitetty: 1. jouluk.

Joulu ei ole pelkästään joulukuusen kimmellystä, vaan moni aloittaa kodin sisustamisen jouluiseksi jo reilusti ennen sitä. Tähän postaukseen on valittu helppoja joulun koristeluvinkkejä, joilla saat kotia kauniiksi pienellä vaivalla.



JOULUKUKAT


Tottakai meidän kukkakauppana on ihan ensimmäisenä mainittava kukat osana joulukoristeita. Mutta ei vaan siksi. Joulu on nimittäin iso kulutusjuhla ja siksi omia valintoja kannattaakin tarkastella tänä aikana astetta kriittisemmin. Unohda muoviset koristeet, joihin kyllästyt jo seuraavana vuonna, vaan valitse tilalle kotimainen, lähellä tuotettu joulukasvi. Joulukasvit ovat samalla varmaankin näyttävin ja helpoin tapa lisätä kotiin eri sävyjä. Moni kasvi jatkaa joulun jälkeen elämäänsä viherkasvina, sipulikasvien sipulit voi varastoida ensi vuotta varten ja jouluruusut istuttaa keväällä ulos.


Miten valitset ja stailaat joulukukan?


Valitset tietysti aina mieluisan omaan silmään! MUTTA, jos viet kukkaa lahjaksi, on hyvä tiedostaa seuraavat asiat:

  • hajuherkkyys (ei ainakaan hyasinttia)

  • myrkyllisyys jos eläimiä tai pieniä lapsia (ei joulutähtiä)

  • henkilön kykeneväisyys hoitamaan kukkaa (amaryllista/ hyasinttia ei tarvitse hoitaa ollenkaan)

  • valmis istutus vaiko irto kukka (istutus on valmis paketti astioineen ja koristeineen, kun taas jos valitset kasvin irtomyynnistä, pakataan se kauniiseen kuitupaperiin tai sille voi valita ruukun laajasta valikoimastamme)


Stailaus kotona?


On aina kovin inspiroivaa, miten moni keksii upeita paikkoja kasveillensa, sillä ovathan ne osa sisustusta. Täytä toki myös perinteiset paikat, kuten ruoka- tai sohvapöytä, mutta entäpä korkea tai jalallinen ruukku nojatuolin vieressä, joulutähti amppelissa seinällä, hyasintti ihastuttamassa tuoksullaan suihkutilassa tai kapea pöytä verhon edessä katseenvangitsijana kasveillaan? Kuulostaa ja näyttää (katso alapuolen kuvista muutama esimerkki) aika trendikkäältä!


VINKKI: kaiva kauneimmat soppa-astiat ja muut kattausesineistöt esille ja istuta joulukasvi niihin. Voit myös jättää ruukun paikoilleen ja vain lisätä vähän sammalta tyveen kuten yläpuolen kuvassa.





Koriste- ja LAHJAesineet


Modernit klassikot. Se on mitä tarjoamme Rosariumissa. Haluamme tarjota teille kauniita koriste-esineitä, jotka eivät ole tämän vuoden trendejä, vaan kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Haluamme esineiden olevan sellaisia, jotka kääritään silkkipaperiin ja pakataan kauniiseen laatikkoon joulun jälkeen, kunnes taas vuoden päästä ne kaivetaan varovaisesti esille. Tuotteissamme on vanhan maailman tunnelmaa, vintagea ja antiikkia, kuitenkaan olematta liian maalaisromanttisia tai rustiikkisia. Jotakin siltä väliltä – klassikoita.



Myymälästämme löydät useita laadukkaita tuotemerkkejä: ibLaursen, Maileg, Bukowski, Chic Antique... Sekä liudan monia muita. Olemme tehneet valikoimasta sellaisen, josta löytyy paljon käsintehtyjä tuotteita ja tuotteita, joiden ostosta osa menee hyväntekeväisyyteen. Tuotteet menevät helposti myös sesongista toiseen tai ympärivuotisesti koristamassa kotiasi.


Lahjana ajattelemme tuotteiden olevan myös klassikoita. Ajattele esimerkiksi suloista Bukowskin nallea tai lumisade lasipalloa. Lapsesi ei ehkä kilju riemusta ne nähdessään verrattuna moniin muihin tämän hetken trendituotteisiin, mutta kuinka onnellinen hän niistä voikaan olla aikuisena, kun lapsuuden rakkaat esineet ovat hänellä tallella. Ehkä hän sitten omalle lapselleen näyttää, miten lumihiutaleet leijailevat pallon sisällä ja miten klassikkonalle on tyylikäs vielä vuosikymmenien päästä, etenkin kun tassussa lukee Bukowski.


VINKKI: Tee koristeista ryhmittymiä. Yksi tunnetuimmista visuaalisista ohjeista on parittomien sääntö. Valitse siis kolme tai viisi koristetta, älä kahta tai neljää. PAITSI – poikkeus sääntöön on korkeampi ja matalampi esine. Tällöin aseta vasemmalle korkeampi esine ja oikealle matalampi. Oikean puoleinen esine voi olla aavistuksen edempänä tehden asetelmasta vielä kiinnostavamman.




Havut


Jouluun ja talveen kuuluu ehdottomasti vihreät havut. Havuja voit laittaa maljakkoon ihan sellaisenaan pitkinä oksina, tehdä erilaisia havutöitä, kuten kransseja ja köynnöksiä. Havuissa on paljon eroja ja niiden käyttöön vaikuttaa myös se, onko ne tulossa sisä- vai ulkotilaan. Rosariumin kransseissa käytetään pääsääntöisesti kouvolalaisia havuja, kuten pihtaa, tuijaa, metsäkuusta, katajaa ja mäntyä. Lisäksi valikoimassamme on Hollannin tukkureilta saatavaa nobilis-havua, joka on astetta kestävämpää sisätiloissa. Myös kotimainen pihta on metsäkuusta kestävämpää.


Nettisivuiltamme löytyy valmis DIY-paketti, jolloin pääset itse tekemään haluamasi mallisen kranssin. Tämä on hyvä ohjelmanumero kavereiden kanssa pikkujoulujen etkoille. Jos taas haluat päästä helpommalla, tule valitsemaan laajasta kranssivalikoimastamme useiden eri kokoluokkien ja koristeiden (tai koristelemattomuuksien) maailmasta itsellesi sopivin.


VINKKI: Kranssi sisätilassa voi olla muutakin kuin seinäkoriste. Aseta kranssi tuolin selkänojaan, kirjahyllyn seinustalle tai osaksi kattausta tarjoiluastian alle. Hyödynnä myös astiakaapit, lipastot ja kapeat nurkat. Jouluna saa koristella kunnolla! Katso esimerkit alta:




Lisäksi:


Ennen kuusen laittoa aseta kauniit kuusenkoristeet jo näkyvälle paikalle erilaisiin astioihin tai koreihin. Tee näistä kulhoista mielenkiintoisia ryhmittymiä, kuten edellä tekstissä mainittiin.





Pimeänä aikana on ihana luoda kotiin tunnelmaa, säihkettä ja kotoisaa tunnelmaa! Tule valitsemaan valikoimastamme omat suosikkisi -30% ALENNUKSELLA perjantaista sunnuntaihin 29.11-1.12!


Inspiraatiota ja lisää kauniita kuvia löydät somesta seuraamalla meitä @rosarium_kukkatalo

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Σχόλια


bottom of page