top of page
Writer's pictureRosarium

ihastuttavat orvokit & niiden hoito

Sipulikukkien jälkeen kevään seuraava ihastuttaja ulkoistutuksissa on suloinen orvokki. Orvokit kestävät pientä pakkasta ja menevät istutuksissa pitkään. Lue alta meidän vinkit onnistumiseen orvokkien kanssa!



Orvokkeja löytyy kukinnoltaan monenlaista ja monenlaisessa ruukkukoossa. Amppeleista saat poistettua ripustimet, jolloin voit padan asettaa esimerkiksi suoraan haudalle. Muotiin on tullut lisäksi muun muassa röyhelöreunaisia yksilöitä, joiden kukinnossa on kaunista aaltomaista muotoa. Myös riippaorvokki (kuvassa vasemmalla) on kasvattanut suosiotaan sen kauniin kasvutavan ansiosta (kasvaa suureksi ja yli ruukun, kukinnot ovat korkeammalla).


Väriskaalaltaan orvokkeja löytyy laajasti, jopa mustaan asti. Orvokki on kaunis sellaisenaan omassa ruukussa, mutta kokeile rohkeasti yhdistää se erikokoisiin kesäkukkiin, jolloin istutuksiin saa mielenkiintoisia korkeuseroja ja väriyhdistelmiä. Orvokista saat hyvää täytettä tyhjiin kohtiin.


Pakkasen kestävyys


Orvokki kestää jopa viittä pakkasastetta ja tarvittaessa sitä voi nostaa suojaan tai peittää kovemmilla pakkasilla. Huomioi kuitenkin, että edestakaisin siirtely lämpimään huoneilmaan ja takaisin ulos käy helposti kasvattamaan varsia turhan pitkäksi. Viileässä tai pakkasessa oltuaan kasvi voi hetkellisesti näyttää nuutuneelta, mutta älä kuitenkaan heitä sitä pois - kasvi virkoaa kyllä saatuaan taas lämpimämpää ilmaa.


Kastelu


Viileillä ilmoilla orvokkia ei tarvitse juurikaan kastella. Muista, että märkä multa jäätyy pakkasilla ja ei tee hyvää juuristolle. Lämpimillä keleillä kasvi kyllä käyttää vettä ja myös näyttää kastelun tarpeen, jolloin se roikottaa lehtiä ja kukkavanojaan. Orvokkia on mahdollista liikakastella, joten hyvä salaojitus tai reiällinen ruukku on hyvä olla. Liian märkä kasvi ei saa olla, anna mieluummin kuivahtaa kasteluiden välissä.


Lannoitus


Orvokki kukkii keväästä kesään, kunhan vain jaksat nyppiä kuihtuneet kukat pois. Kuten muutkin kukkivat kasvit, myös orvokit nauttivat lannoituksesta. Lannoitteiksi soveltuvat kastelulannoitteet, puikot, kävyt ja multaan sekoitettavat rakeet.





Orvokkien jälkeen saadaankin sitten jo nauttia kestävistä kesäkukista aina syksyn ensimmäisiin pakkasiin asti.


Kurkkaa orvokkituotteemme verkkokaupasta ja tule tutustumaan myymälän sitäkin suurempaan orvokkien valikoimaan!





Comments


bottom of page